23.11.2011

Raksaoville tarvetta

Huhuillaanpa täälläkin, että meillä tarvittaisiin rakennusaikaisia ovia. Mielellään koossa 9x21 ja 10x21, niin saadaan sekä varastoon että taloon ovet paikoilleen, mutta kaikki huomioidaan. Sähköpostiosoite löytyy profiilista, yhteydenotot mielellään sitä kautta.

Tontilla on tällä viikolla tehty valumuotteja ontelolaattojen ja portaikon valua varten. Haaviston piti tulla tekemään ulkopuoliset täytöt tänään, mutta aika hiljaista on ollut... Perjantaina on tulossa jälleen uusi kivikuorma ja elementtiportaat, joten olisi kiva saada maatyöt valmiiksi sitä ennen.

Isä sai varaston ahkeroitua valmiiksi ja lähti takaisin kotipuoleen. Kiitos avusta! Oli tosi suuri helpotus, kun meillä oli ylimääräiset kädet hommissa silloin kun itse piti olla töissä.

18.11.2011

Ontelolaatat paikoillaan

Tänään tulivat ontelolaatat ja nosturi hinasi ne paikalleen. Mies kävi eilen lenkin Hämeenlinnassa että saatiin oikeanlaiset teräspalkit laattoja tukemaan. Terästä olisi kyllä ollut Tampereellakin tarjolla mutta ei yksityiselle, ja rautakaupat sanoivat suoraan että heidän kauttaan ei kannata ostaa kun hinta nousee niin korkeaksi.

Sisällä alkaa jo tuntua siltä kuin olisi talossa, kun on katto päällä. Tila alkaa hahmottua paremmin. Pimeässä töiden jälkeen näkymistä ei juuri pääse nauttimaan, mutta voin kuvitella kuinka mukavaa uudessa keittiössä on touhuta kun maisema aukeaa olohuoneen ikkunoista.

Ensi viikolla Haavisto tulee tekemään ulkopuoliset täytöt, kun vihdoin on piha suhteellisen vapaa kivilavoista. Sitten pitääkin pohdiskella miten jatketaan: pistetäänkö pillit pussiin talveksi vai jatketaanko yhä vain pakkasbetonin voimin.

15.11.2011

Alakerta valmiissa korkeudessa

Tänään oli jälleen seinävalu, kolmas laatuaan. Nyt on talon ja autotallin seinät siinä korkeudessa, että seuraavaksi voidaan asentaa ontelolaatat.

Luonnollisestikin juuri tälle päivälle piti iskeä pakkanen. Viime yö oli jo pakkasen puolella, eikä päivälläkään kovin montaa astetta plussaa ehtinyt olla. Myös ensi yölle on luvassa pakkasta muutama aste, minkä vuoksi peittelimme seinät pressuilla niin hyvin kuin mahdollista. Eiväthän ne mitään eristä, mutta jos kuitenkin hieman antaisivat suojaa.


Maalämpökaivo käytiin poraamassa viikko sitten maanantaina. Kallio oli jo 4 metrin syvyydessä ja vesi 20 metrissä. Kaivon syvyydeksi tuli 150 m.

Puurakenteinen ulkovarastokin on saanut jo rungon pystyyn, mutta isä on ollut niin kiireinen autellessaan muissa hommissa että varaston tekeminen on vähän kärsinyt. Meillä on kuitenkin nyt nykyinen autotalli täynnä pohjakäsiteltyä lautaa, joista osa on saanut myös jo ensimmäisen Valtti-kerroksen pintaansa sävyä 5071 Tatti, että eiköhän varastoonkin ala pian seinät nousta.

5.11.2011

Toinen seinävalu

Torstaina valettiin taas seiniä. Edellisenä iltana muistin, että teknisen tilan ja portaikon alustan väliseen seinään olisi pitänyt jättää kulkuaukko, joten aamulla piti hälyttää kivimiehiä purkuhommiin siltä kohtaa. Onneksi muistettiin ennen valua...

Kävimme töiden jälkeen seuraamassa valua. Hämärä oli jo laskeutunut kun kelloja rukattiin viikko sitten.
Kameraahan ei taaskaan ollut mukana, mutta onneksi kännykällä saa suht laadukasta jälkeä.

Takaterassin kaide on nyt oikeassa korkeudessa. Seiniin pitää yksi valu vielä tehdä että ollaan ontelolaattojen tasolla. Alkuviikolle on vielä luvattu lämmintä, mutta mitenköhän mahtaa sää jatkua?

Perjantaina tontille tuotiin rakennustelineet, joita mies ja isä ovat tämän päivän koonneet ja jatkavat vielä huomenna. Maalämpökaivon poraus, jonka myös oli tarkoitus tapahtua perjantaina, siirtyi määrittelemättömään tulevaisuuteen sillä työmiehet olivat kuulemma sairastuneet.

Raksan ulkopuolellakin tapahtuu: tänään on juhlittu kultakutrin 6-vuotispäivää (rankasti ainakin näin äidin näkökulmasta). Jospa ensi vuonna sitten on vähän väljemmät tilat juhlia!

1.11.2011

Ei heikkohermoisten hommaa

Viime viikko oli ihan kaoottinen, eikä energiaa ole paljon blogin ylläpitoon riittänyt. Tiistaina oli ensimmäinen seinävalu. Edellisenä iltana kivimiehet soittelivat, että niin joo, tarvisi semmoisen vibran käydä vuokraamassa valua varten. Minkä? Ikinä oltu kuultukaan. No ei muuta kuin seitsemältä Hämeen Rakennuskoneesta sellaista kyselemään. Löytyi, valu saatiin tehtyä ja kaikki hyvin.

Jotta seiniä saisi jatkettua, piti seuraavaksi tilata maansiirtofirma tekemään täyttöjä. Mutta ulkotäyttöjä ei voinut tehdä, koska bitumikermiä ei voinut kiinnittää tuoreeseen valuun. Ratkaisu: tehdään vain sisätäytöt. Joopa joo... Keskiviikkoaamuna Haavistolta sitten soiteltiin että okei, tullaan tekemään ne sisätäytöt pelkästään, mutta ainoastaan jos tontti on iltapäivällä täysin siisti ja esteetön. Miehellä luonnollisesti oli töissä juuri pakollinen koulutus jota ei voinut missata, mutta luojan kiitos isä oli ajellut edellisiltana tuhannen kilometrin päästä meille avuksi rakennustyömaalle. Joten ei muuta kuin isä tontille kantelemaan teräksiä, lautoja, harkkoja ja kaikenmaailman sälää jonnekin pois jaloista. Ei mitään pehmeää laskua vaan heti aamusta iltaan raakaa raatamista.

Soiteltiin sitten rakennesuunnittelijalle että mites ne styroksit, pitääkö laittaa sisäpuolelle? Ei, ei tarvi. Huh, yksi murhe vähemmän. Paitsi että seuraavana päivänä, kun koneet oli tontilla ja soraa ajettiin sisään, olikin rakennesuunnittelija tarkistanut kuvansa uudemman kerran ja styroksit pitikin laittaa. Eli mies ruokatunnilla Rautiaan ostoksille, ja kauhealla tohinalla sinne kaivurin kauhan alle isän kanssa styroksia asentelemaan.

Juu ja sitten vielä se alakerran tasoero. No, siihenhän tarvi sitten bitumikermin myös. Mutta huopamies ei ehtinyt hätiin kuin vasta perjantaina, joten loppujen lopuksi tasoeron laitaan jätettiin kaivantoa niin että kermit saatiin paikalleen, styroksit perään ja sitten mies ja isä viettivät viikonlopun rattoisasti kantamalla soraa kaivantoon ja täryyttivät sen tasaiseksi.

Onneksi tämä viikko on sentään alkanut vähän rauhallisemmissa merkeissä. Perjantaina tullut uusi kivikuorma leviteltiin maanantaina ympäri tonttia ja kiviä on ladottu päällekkäin ripeään tahtiin. Torstaille on tilattu jo uusi valukin. Ja säät ovat edelleen pysyneet lämpiminä!
Styroksit etuoven edessä, vasemmalla kuraeteinen/vaatehuone ja oikealla keittiö.