31.3.2012

Ikkunat asennettu

Tällä viikolla tapahtui paljon ja ei juuri mitään. Katon alaslaskujen rimoitus jatkuu edelleen. Ontelolaatat olivat mutkalla mikä minnekin, joten kiilaaminen oli millipeliä. Sen lisäksi viemäri- ja ilmastointiputket pitää koteloida ja tehdä loisteputkille koteloiden reunaan "hyllyt" vanerista.
Portaikon kohdalla ontelolaatat olivat eniten  mutkalla. Keskuspölynimurin putki kulkee  alaslaskussa tekniseen tilaan.
Varaava tiilitakka tehdään mahdollisimman saumattomasti seinän jatkoksi.
Takkakin nousee pikku hiljaa. Kävimme tänään Bauhausista ostamassa mustaa lasimosaiikkia takkaluukun ympärille, saa nähdä miltä se näyttää paikallaan... Oli vähän pakkorako mosaiikin kanssa kun ei oikeastaan ehditä odotella tilaustuotteita. Luonnonkivi olisi ollut kaunista, mutta ei tämäkään ihan sieltä tavallisimmasta päästä ole. Ja kun tarjouksessa sai neljä arkkia kolmen hinnalla niin on vähän ekstraakin jos tekee joskus mieli askarrella koristetta jonnekin.



Suurin edistysaskel tällä viikolla oli ikkunoiden asennus. Tässä olohuoneen ikkunat odottavat vielä etupihalla, mutta nyt ovat jo paikallaan. Talo on aivan täynnä roskaa joten päiväkahvien jälkeen lapset pääsevät kavereiden kanssa leikkimään ja vanhemmat lähtevät huhkimaan siivoushommiin.

22.3.2012

Keittiön valinnan vaikeus

Olemme nyt kulkeneet Iskussa ja Nixillä viilaamassa viimeisiä yksityiskohtia keittiötarjouksissa. Nyt alkaisi olla kaikki kohdallaan, mutta kun ei osata päättää! Hintakin on molemmissa niin sama, ettei siitäkään saa ratkaisevaa tekijää. Voi tuska tätä pähkäilyä.

Mutta hiphei! Sisäseinät ovat nyt valmiit. Porraskaideseinä tehtiin viimeisenä eikä enää vettä saa näppärästi teknisestä tilasta portaikon alta otettua, vaan pitää kiertää ulkokautta. Lasikaiteisiin päädyimme mutta mistä ne tilataan on vielä auki.

Parveke aiheuttaa pientä ongelmaa. Rakenne ei ole vielä tiivis, joten ontelolaattaa pitkin pääsee valumaan vettä ruokailutilan puolelle. Nyt on kaikki lumi ja jää hakattu parvekkeelta pois ja pressua viritelty päälle, toiveena että ontelolaatta alkaisi kuivua eikä esimerkiksi ruokailutilan ikkuna jää asentamatta seinän märkyyden vuoksi...

Seuraavaksi alakerran sisäkaton kimppuun.

20.3.2012

Lämpö alkaa pysyä sisällä

Puhallusvillat tuotiin taloon viime keskiviikkona, joten lämpö pysyy nyt ihan eri tavalla sisällä. Ensi viikolla tullaan asentamaan myös ikkunat.

Yläkerran seinät ovat nyt valmiit. Onneksi viime tingassa mies huomasi ettei ilmastoinnin viilennyksen termostaatille ollut vedetty sähköjä mihinkään. Saatiin termostaatti kuitenkin vielä ujutettua yläaulan nurkkaan kun viimeinen kivikierros oli latomatta.
Vanhempien makuuhuone ja vaatehuone, taustalla aula ja lastenhuoneet

Kulku ullakolle. Luukku piti asentaa ennen villojen puhallusta.
Takka saatiin nyt vihdoin päätettyä. Koloon muurataan varaava tiilitakka satiiniharmaalla Pislan HTT 301 -lasiluukulla ja saman sarjan tuhka- ja nuohousluukuilla. Luukun ympärille tai yläpuolelle varmaan laitetaan jotakin tummaa laattaa. Muuten takka pinnoitetaan samalla tavalla kuin olohuoneen seinä.

Keittiöasia koetetaan nyt myös lyödä lukkoon. Alakerran kattojen alaslaskujen rakentaminen alkaa pian, ja silloin pitäisi tietää mihin kohtaan keittiösaareke sijoittuu. Liesituulettimen hormin kotelointi pitäisi saada asemoitua oikeaan kohtaan.

10.3.2012

Yläkerran sisäseinät nousevat

Kyllä on taas väkeä rakennuksella pörrännyt kun sähkömiehet, putkimiehet ja ilmastointiputkien asentajat ovat tehneet samanaikaisesti hommia. Hyvä että sekaan sopii. Yläkerran sisäkatot saatiin levytettyä, joten kannoimme sisäseinäkiviä yläkertaan lämpenemään ja loppuviikosta alkoi seinien pystytys.
Etualalla kodinhoitohuone ja yläaula, taustalla lastenhuoneet


Katto on nyt asennettu taloon. Aamulehti ehtikin päivän aviisissa leimata konesaumatun pellin vaaralliseksi isoin otsikoin, että terveisiä vaan kaavoitukseen. Otsikko toki oli ihan huuhaata, mutta kumma juttu miten rakentajat eivät itse saa valita kattonsa materiaalia... Komeahan tuo Ruukin pelti on, mutta ei se välttämättä ykkösvalinta olisi jos itse saisi päättää.

Ensi viikolla tulee puhallusvilla. Ikkunat on luvattu parin-kolmen viikon sisään. Sisällä ahkeroidaan seiniä ja seuraavaksi alaslaskut alakertaan. Takkakin olisi tarkoitus muurata jossain välissä. Huh huijaa, vauhti vain kiihtyy!

3.3.2012

Runkotarkastus takana

Perjantaina kävi rakennusvalvoja suorittamassa runkotarkastuksen rakennuksella. Ainoa huomautus tuli puuttuvista kaiteista portaikon ympärillä. Ne oli purettu valumuottien tieltä ennen lattiavalua, ja lisättiin nyt jälleen paikalleen.

Työt etenevät sisällä kovaa vauhtia. Alakerran sisäseinät ovat valmiit. Putkimiehet ovat vetäneet viemäröintejä yläkerrasta alas ja sähkömiehet laittaneet yläkertaan johtoputkia oikeille kohdille.

Eteisaula. Keskellä tuulikaapin oviaukko, oikealla wc.
Olohuoneen ja ruokailutilan välinen kaide.
Yläkerrassa pitäisi alkaa katon kipsilevyjen asennus ensi viikolla. Sähkösuunnitelman mukaiset aulan valaisimet eivät vain asennussyvyytensä vuoksi oikein mahdu alaslaskuun, joten tässä olisi viikonloppu aikaa miettiä mitä pistetään ja minne... Mies on alkanut kallistua led-spotteihin. En tajua paljoakaan lumeneista ja kelvineistä, joten tahtoisin nähdä luonnossa millaisen valokeilan valaisimet heittävät ennen kuin teemme mitään valintoja. Ja mikäs se sävy sitten olisi, kun mies suosii lämmintä ja minä päivänvaloa?

Tahti on työmaalla kiihtynyt niin että pitäisi oikeasti alkaa keskittyä sisustusvalintoihin. Keittiön kaapistot sun muut ovat vieläkin valitsematta. Nixiltä tuli sen verran iloisia uutisia, että uudessa kiiltävässä täyslaminaattitasossa on tarpeeksi isoa levyä niin että saataisiin saareke yhtenäisenä.